Kaleva Oy
Kaleva Oy osti osake-enemmistön Erweko Painotuote Oy:stä. Aronia toimi Kaleva Oy:n asiantuntijana yristyskaupassa.
Kaleva osti painotalon Helsingistä
Kaleva Oy on ostanut osake-enemmistön helsinkiläisestä off set-painosta Erweko Painotuote Oy:stä. Kaleva omistaa Erwekon osakkeista nyt 90 prosenttia.
Erweko valmistaa markkinointiviestinnän painettuja materiaaleja sekä yritysten ja yhteisöjen mainetta ja brändiä tukevia painotuotteita.
Erwekon palveluksessa työskentelee 75 henkilöä. Taloustutkimuksen toteuttamassa Painotalojen yrityskuvatutkimuksessa Erweko on vuosina 2005 ja 2007 sijoittunut alan ykköseksi.
Erwekon liikevaihto vuonna 2010 oli 10,4 miljoonaa euroa ja se kasvoi edellisvuodesta 2,8 prosenttia. Taantuman aikana Erweko on kasvattanut myös markkinaosuuttaan.
Kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen. Erweko jatkaa toimintaansa nykyisellä nimellään.
Yrityskaupan ansiosta Suomeen syntyy uusi markkina-alueeltaan kattava painoketju, jossa on Erweko sekä Oulussa, Kemissä ja Rovaniemellä toimiva Kaleva Oy:n tytäryhtiö Kalevaprint.
Kaleva Oy.n toimitusjohtajan Jukka Haapalaisen mukaan kaupan ansiosta Kaleva saa jalansijaa pääkaupunkiseudun painomarkkinoista, joka on alan päämarkkina-alue Suomessa. ´Isompana toimijana meillä on parempi mahdollisuus kehittää nykyisiä palveluita ja palvella suurempaa määrää asiakkaita kuin ennen.´
Henkilöstömuutoksiin ei ole Haapalaisen mukaan ole ketjussa välittömästi tarvetta.
´Meillä ei ole kauheasti päällekkäisyyksiä. Jos markkinat lähtevät hyvään kasvuun, henkilöstövaikutukset voivat olla myönteisiä´, Haapalainen sanoo.